Tulihan se vihdoin menestystä piskuiselle Suomelle yleisurheilussa. Normaalisti olen melko tiiviisti tuijotellut kilpailuja, mutta tänä vuonna tavanomaista vähemmän. Lähetysajat eivät vain osuneet kohdalleen työssäkäyvälle perheenäidille. No tänään vihdoin istahdin ruudun ääreen ja heti tuli kultaa keihäänheitossa, onnittelut Pitkämäelle hienosta saavutuksesta! Olisikohan pitänyt seurata kisoja tarkemmin, josko mitalisaalis olisi ollut runsaampi??

Tv:n tuijottelun lomassa valmistui tavissukat. Ovat muuten tämän bloggailuaikani ekat sukat! Enää ei jalkoja palele kun blogikierrosta teen:) Lankana tuttu seiska veikka. Neitimme on kasvanut sukistaan ulos kesän aikana, joten olisikohan aika aloittaa blogisukat nro 2??

871834.jpg

Ps. Kuvaan näytti päässeen blogikoirankin jalka ja tuo kellon päivämäärä. On sitten ikuistettu milloin nämä sukat valmistuivat:)