..on enempi pikkufixausta laatikoihin liittyen. Viikonloppu mennyt kyläillessä ja ulkoillessa, ilma ollut mukavan syksyisen raikas. Eilen kävimme pyhäinpäivän muistokäynnillä hautausmaalla, miten kaunista ja valtavasti kynttilöitä. Tämän vuoden käynti oli meidän perheelle hieman erilainen: oli ensimmäinen vuosi, jolloin poisnukkuneiden joukossa on näin läheinen, mieheni isä.

Käsitöitäkään ei ole unohdettu, Noro-huivi valmistuu tasaista tahtia ja siinä sivussa lapaset hahtuvasta. Hahtuvaa en ole ennen työstänyt. Mukavalta tuntuu, kunhan alulle pääsi ja sai tuntuman lankaan. Mielenkiinnolla jään odottamaan huovuttamisvaihetta.

1037797.jpg